Kunto­sali­etiketti

Kuntosalilla harjoittelu on mukavaa, kun kaikki pelaavat samoilla säännöillä. Kuntosalietikettiä noudattamalla voi tehdä käynnistä itselleen ja muille paremman kokemuksen.

Ikäraja kuntosalille on 13 vuotta, vanhemman seurassa voi treenata myös 12-vuotiaat.

SOPIVA ASU

Ota mukaasi kuntosalille tarkoitetut sisäkengät ja vaatteet.

Kuntosalille ei saa tulla paljain jaloin, sukissa, ulkokengissä tai kengissä, joita on käytetty ulkona. Ulkokengät kuljettavat hiekkaa ja kuraa kuntosaliin, joten jätä ne pukuhuoneeseen.

HUOMIOI MUUT

Salilla saa tulla hiki, mutta huomioi kanssatreenaajat.

Käytä siis treenipyyhettä ja pyyhi käytön jäljet kuntosalilaitteista. Palauta liikuntavälineet (tangot, levypainot, käsipainot yms.) käytön jälkeen aina alkuperäisille paikoilleen. Jätä paikat sellaiseen kuntoon, että seuraavan on ilo treenata jälkeesi.

Kuntosalilla voi välillä olla ruuhkaa, joten on kohteliasta vapauttaa laite välillä ja antaa muille mahdollisuus tehdä sarjansa palauttelutauon aikana.

Vältä turhaa metelöintiä ja painojen pudottelua.

Puhelin salilla

Jos tarvitset puhelinta treenin aikana, pidä se äänettömällä. Näin sekä itselläsi että muilla on mahdollisuus häiriöttömään kuntoiluun. Hoida puhelut ja videopuhelut kuntosalin ja pukuhuoneen ulkopuolella.

Kuvaaminen kuntosalilla ja pukuhuoneissa on kielletty.

Ranneke

Jokaisella kuntosalikävijällä tulee olla oma ranneke mukana treenin aikana ja tämä ranneke tulee olla leimattuna joko portissa tai sivuoven lukijassa.

Tarkastamme salilla satunnaisesti rannekkeiden voimassaoloa ja haltijaa.

Sivuoven kautta toisen henkilön sisään päästäminen on ehdottomasti kielletty.

Sisäänpäästäjällä kertatuote, sanktio 100€ sakko ja sisäänpäästetyllä velvollisuus ostaa pääsylippu.

Sisäänpäästäjällä sarja- tai kausituote, asiakastili jäädytettään 60 päiväksi ja sisäänpäästetyllä velvollisuus ostaa pääsylippu.

Skip to content